Pekka Kejosen Kädettömän taputukset -runokokoelman julkkarit pidettiin Serlachus -museossa Mäntässä. Kejonen istui Suomen kultakauden taiteen ympäröimänä, luki uuden kokoelmansa runoja ja jutteli kritiikistä, kuolemasta, suhteestaan kirjoittamiseen ja kirjailijaelämään yleensä.
Tässä näyte:
Olen seissyt viimeisellä rannalla
jo vuosia.
Mutta lauttureiden lakko jatkuu.
Kejonen on voimissaan. Hänen sosiaalisuutensa on vilpitöntä ja suoraa. Olen joskus hämmentynyt siitä, koska en ole spontaani ihminen. Minulla on aikataulu ja suunnitelma, aina. Niinpä jos joku tulee ehdottamaan elokuvan katsomista tai vaikka vain kahvilla poikkeamista tuosta noin vain, menen lukkoon. Mitä aikataululle voi tapahtua, jos suostun poikkeamaan? Huh.
Tilaisuuden jälkeen minusta otettiin museon takaterassilla kuva Autere-opiston lehteä varten. Täytyy muistaa pyytää se tiedostona, että saan sen sitten vaikka Facebookin profiilikuvaksi. Yritin hymyillä, koska kesällä minulle sanottiin, että olen kuvissa yrmy ja muutenkin huono. Pitänee paikkansa. Ainakin kesällä otetussa passikuvassa suupieleni kaartuvat alaspäin kuin Jammu-sedällä. Yritin perusilmettä, kuten ohje kuului. Vaimo ja anoppi olivat toki heti sitä mieltä, että minun perusilmeeni ei ole suupielet alaspäin.
Perjantaina oli harvinainen päivä: joutoaikaa kuusi tuntia. Hortoilin ensin Hervannassa, kävin parturissa ja syömässä. Sitten kyllästyin ja menin bussilla keskustaan. Siellä kiersin ensin kaikki divarit ja näin ensimmäistä kertaa kirjani käytettyjen hyllyssä. Kymmenen euroa. Saman verran maksoivat kaikki muutkin kevään 2010 kirjat. Oikeastaan tuntui hyvältä, koska kirjani kiertää. Ostin Tiina Raevaaran En tunne sinua vierelläni -novellikokoelman. Liian vähän maksoin, olisin voinut ostaa sen täydellä hinnalla, jolloin Tiina olisi saanut euronsa. Toisaalta kismittää paikallisen kirjakaupan tukeminen: ostin Miina Supisen Apatosauruksen maa -novellit kotikuntani kaupasta ja maksoin siitä 32 euroa.
Ideoita kihisee, juoksu kulkee. Lauantaina oli paras lenkki aikoihin. Juoksin pk-sykkeellä puolitoista tuntia. Ensimmäistä kertaa syke ei edes harjun ylämäissä noussut yli aerobisen kynnyksen. Ja totta kai vauhti on parantunut, nyt kilometrit taittuivat selvästi alle kuuden minuutin. Pirkan hölkkä siis näyttäisi toteutuvan, jos ei tule mitään yllättävää. Myös viime vuoden 3.19 aikaa voisi parantaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti