Viikonlopun Kalavale

Tunnustan, luin Arto Salmisen Kalavale-romaanin (2005) vasta nyt. On niin paljon kirjoja, jotka pitäisi lukea mutta joihin ei vain aika riitä. Tässä pari riviä lukukokemuksesta.

Kalavale oli ladattu ja tiukka. Lyhyitä lukuja, lukijan koukuttavaa kerrontaa, kuten Arto Salmisella aina. Kirjassa kuvataan överiksi vedetyn tosi-tv-sarjan suunnittelua, toteutusta ja seurauksia, tapahtumapaikka voisi olla Suomi vuonna 2012. Auschwitz -ohjelmassa 12 toivonsa menettänyttä toisen polven työtöntä kilpailee 200 000 euron palkinnosta. Piiskaa annetaan, raiskataan ja kidutetaan. Kotisohvalta voi parin euron maksusta äänestää, kuka kilpailijoista joutuu seuraavaksi sähkötuoliin.

Rankkaa? Kyllä. Hurjinta lukukokemuksessani oli se, että pidin tapahtumia lähes realistisina. Överiksi vietyä viihdettä, jossa kilpailijaa nöyryytetään, ei tarvitse kaukaa hakea. Tuntuu, että matka ihmisten epätoivolla ja sadismin nälällä herkuttelevaan  Auschwitziin on lyhyt. Tämä ajatus puistatti minua lukiessa - ja puistattaa yhä.

Suosittelen.

Pirkkaa ja kuraa

Herätänpäs blogini taas syväjäästä. Elämä on täyttä, vaikka jollain ihmeellä minulla onkin aikaa siirtää iltaisin nojatuoli telkkarin eteen ja tapittaa. Seuraan kahta ruotalaista sarjaa, Hubotteja kakkoselta torstaisin ja Solsidan -sarjaa Fst:ltä sunnuntaisin. Näiden lisäksi katson tietenkin Uutta päivää ja leffoja. Tämän viikon tavoite on katsoa japanilaisia piirrettyjä.

Lukenut olen jonkin verran, toki liian vähän. Syksyn uutuuksiin en ole päässyt käsiksi vielä ollenkaan. Jari Tervon Ohranan jätin kesken, Helmi Kekkosen Valinta -romaanin aloitan varmaan vielä tänään illalla. Venäläistä uudempaa kirjallisuutta olen varannut kirjastosta. Huh, nämä rivit kirjoitettuani tulikin jo parempi omatunto, kuin olisin lukemishommaa ihan oikeasti suorittanutkin... Äänikirjoja olen toki kuunnellut, esimerkiksi Marko Kilven Elävien kirjoihin -dekkarin. Kilven henkilöt ovat syviä, hänellä tuntuu olevan eläytyvä kirjoittajan mieli.

Ai niin, yhden hyvän kirjan luin juuri. Irina Javnen toinen runokokoelma Euroopan kylmin talvi oli elämys, suosittelen! Javne kirjoittaa vahvoja, ankaria runoja, mutta myös yllättää upottamalla säkeisiinsä mustaa huumoria. Kokoelman runoissa on lisäksi draamallista jännitettä, kauneutta, surua.

Kirjoittaminen etenee, novellikokoelman tarinat laajenevat, ja olenkin miettinyt, missä vaiheessa novellista tulee pienoisromaani. No, kakkonen valmistunee vielä tällä vuosikymmenellä. Muuten olen kirjoittanut ahkerasti. Uusi päivä työllistää tällä hetkellä kiitettävästi ja kolumnejakin saan riipaista silloin tällöin.

Teatteriduuneja on vähemmän. Vedän kyllä kolmea ilmaisutaidon ryhmää, joista kaksi on nuorille ja yksi kehitysvammaisille aikuisille. Ja onhan toki Vierailevia tähtiä -kirjavinkkausesitys. Sitä harjoittelen Kangasalan pikkuteatterilaisten kanssa. Ensi-ilta on marras-joulukuun taitteessa. Teen tästä vielä oman postauksen heti perään.

Jossain vaiheessa olen leuhottanut tämän olevan myös juoksublogi. No jaa... Olen minä jonkin verran hölkötellyt. Juoksukausi ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta, olin koko kesäkuun juoksukiellossa tulehtuneen akillesjänteen vuoksi. Koipi alkaa vasta nyt olla kunnossa, sitkeä vaiva. Toivottavasti otin opikseni ja ymmärrän jatkossa reagoida alkavaan oireiluun ripeämmin.

Pirkan hölkän kävin sentään juoksemassa, vaikka olinkin huolestunut, että jaksanko ollenkaan. Enhän ollut juossut koko kesänä yhtään yli kahden tunnin lenkkiä. Kura-Pirkaksi haukuttu 33 kilsan pinkaisu meni treenimäärään nähden lopulta oikein hyvin, aika oli 3:37, enkä repinyt ylirasituksen puolelle. Ainakaan pahasti. Nyt voisi aloittaa maltillisen peruskuntokauden ja olla ensi kesänä täyres latingins. Hymiö.

Kirjavinkkausta teatteriin

Uusi vuosi, uusi prokkis. Olen aloittanut yhteistyön Kangasalan Pikkuteatterin kanssa. Homman nimi on se, että valitsemme 5-7 uudehkoa nuortenkirjaa ja dramatisoimme jokaisesta vajaan kymmenen minuutin mittaisen trailerin. Dramatisoinnit pannaan läjään - ja kas, saamme draamallisen kirjavinkkauskässärin. Kirjoitamme talven ja kevään, huilimme kesän, harjoittelemme syksyn. Jutun pitäisi olla esityskunnossa joskus marraskuussa. Nyt valitsemme kirjoja, rajaus on pirkanmaalaisten kirjailijoiden teoksissa. Tähän on useampikin syy. Infoan prokkiksen etenemisestä blogissa.

Myös muuta uutta on. Olen aloittanut Kangasalan Sanomien kolumnistina ja jopa kirjoittanut ensimmäisen tekstin. Käsittelin siinä e-kirjoja. Olen lukenut niitä nyt muutaman ja todennut, että sähköinen kirja on aistimuksellisesti köyhä. Uskokaa. Vaikka olisihan siinä etunsa, jos koko kirjahyllyn sisältö kulkisi tabletin mukana. Myös rikastetusta kirjasta saatan olla innostunut. Esimerkiksi Frozen Hell -kirja voisi olla hyvä hankinta, vaikka tunnustuksellinen sivari ja vaaleissa kakkosen äänestäjä olenkin. Tänään tajusin muuten taas yhden epäkohdan e-kirjoissa: niitä ei voi jakaa eteenpäin. Minulla on tapana kehua lukemiani kirjoja kavereille ja lainata tai antaa niitä pois. Onhan niin, että harva hankittu teos on niin kiinostava, että siihen jaksaisi palata. Yleensä kirja jää hylyyn keräämään pölyä, jos sitä ei pane kiertoon. Kuinka jaat laillisesti e-kirjan? Minun käsittääkseni et mitenkään.

Kuin ensimmäistä päivää -ohjaus pyörii ylitäysille saleille. Se tuntuu mukavalta, vaikka en yleisömäärien perään hingukaan. On hyvä fiilis, että yleisö tykkää esityksestä, jonka takana voi itse seistä täysillä. Seuraava ensi-ilta onkin sitten Päällystakki. Siitäkin on hyvä kutina, vaikka reenit käyvätkin  vähiin.

Surua ja pieniä toiveita

Äiti kuoli eilen. Tuon virkkeen voi jokainen kirjoittaa kerran. Yllätyksenä äitini kuolema ei tullut, hän ehti olla sairaalassa kahdeksan kuukautta ja kuihtui hitaasti pois. Ajattelen, että hän eli täyden elämän. Tietysti tunnen ikävää - ja luulenpa että se on vasta heräämässä. Viimeisen viikon äiti oli saattohoidossa. Hän puhui ehkä sanan tai kaksi, raotti välillä silmiään ja taisteli hengittääkseen. Kävin häntä viikolla katsomassa ja lupasin tuoda lapset vielä käymään. Menimme eilen. Äiti kuuli lasten äänet, avasi silmänsä ja yritti sanoa jotain. Tuntuu, että äiti odotti ja että hän oli tämän jälkeen valmis.

Työt olen saanut tehtyä. Tämän vuoden viimeisen Uuden päivän kässärin lähetin eilen illalla. Jaksosta jäi hyvä fiilis, toivottavasti en jättänyt kirjoittamatta jotain kohtausta tai muuta... En jaksanut käydä enää viimeistä tarkistusta läpi. Tänään olen hoitanut pieniä rästihommia ja ollut paljon lasten kanssa. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään enää tällä viikolla.

Joulun vietämme Peurungassa. Olemme useampana vuonna tehneet joulun kotiin ja kutsuneet läheisiä. Nyt ilmoitimme jo kesällä, että lähdemme jonnekin ja mukaan saa tulla. Anoppi liittyykin seuraamme, ja se on oikein hyvä. Toivon pieniä asioita. Tahtoisin saada olla rauhassa. Alun perin ajattelin viettää urheilujoulun, mutta nyt uskon vain lepääväni. Ehkä hölköttelen vähän, lillun altaassa ja lasken pari kertaa vesiliukumäen pojan kanssa. Vaimo on urheillut parin kuluneen kuukauden aikana tolkuttomasti, että pystyy kuulemma sitten ottamaan Peurungan tarjonnasta kaiken irti. Tänään illalla hänelle nousi kuume. On ehkä hyvä, että hänkin huilaa välillä.

Saisinpa uuden Baudelaire-käännöksen lahjaksi. Pahan kukkia kelpaisi tutkia pyhinä. iPadiin olen hankkinut yhden kirjan. Kyllä, Stephen Kingin uusimman - oliko sen nimi Kuvun alla? Mikä minua vaivaa? Lupasin jo kaksikymmentä vuotta sitten, että en osta enää yhtään Kingin kirjaa. No, On Writing -opuksen hankin joskus Dublinista, mutta se on ihan eri asia. Tuo on muuten oikein hyvä kirjoittamisopas (vaikka en minä niistä oikeastaan mitään tiedä, koska olen lukenut vain pari. Työ opettaa ja muita fraaseja.). Joka tapauksessa, aion kokeilla, millaista on lukea iso romaani tabletilta. Skeptinen olen.

Kirjoittaakin aion, monta novellia huutaa muokkausta ja kehittelyä. Nämä suunnitelmat kun toteuttaa, on lomalla taas kerran kiire. Peurungasta jatkamme Kuopioon muutamaksi päiväksi. Kotiin palaamme juhlimaan uutta vuotta. Tai minä hillun lankomiehen ja lasten kanssa. Vaimo lähtee keikalle.

Paperit hukassa

Tänään oli esiintyminen Näin on kirjat -kiertueella Tampereella. Kustantajat esittelivät kirjojaan, ruokaa ja juomaa tarjottiin. Tilaisuus oli suunnattu kirjasto- ja kirjakauppa-alan ihmisille. Myös opettajia oli paikalla. Hauskinta oli vanhojen tuttujen tapaaminen. Juttelin pitkän tovin Matti Laineen kanssa, joka on kirjoittanut kolme dekkaria Gummerukselle. Myös Anneli Kannon ja Paavo Rauskasen kanssa tuli rupateltua. Tutustuin lisäksi esikoiskirjailija Piia Postiin, jonka Talven jälkeen valo -romaania on jo kehuttu lehdissä.

                                          Näin on kirjat -kiertueen logo.

Lopulta alkoi haastatteluosuus. Jokaiselle oli varattu noin viisi minuuttia, onneksi haastattelija oli valmistautunut hyvin ja sai kunkin kirjasta oleellisen irti. Omalla kohdallani pientä hämminkiä aiheutti se, että haastattelija oli hukannut Raadoista tekemänsä muistiinpanot, minkä vuoksi hänen kysymyksensä eivät olleet kovin tarkkoja.
Huvittavaa oli, että hän selvästi piti kirjaani synkkänä, mitä se ei mielestäni ole. Surullinen se on, mutta synkkä? Ei maar. Sanoinkin, että pidän surusta ja että se on mitä parhainta elämän käyttövoimaa. Silti tarinoitteni tarkoitus ei ole olla toivottomia. Tai ehkä muutama niistä on. Piru tietää. Joka tapauksessa yleisö oli haastattelussa hyvin mukana. Jäi positiivinen fiilis.

Tänään oli Miina Supisen Apatosauruksen maa -novelleista HS:n kiittävä arvostelu. Hyvä!

Viimeisellä rannalla, lautturit lakossa

Pekka Kejosen Kädettömän taputukset -runokokoelman julkkarit pidettiin Serlachus -museossa Mäntässä. Kejonen istui Suomen kultakauden taiteen ympäröimänä, luki uuden kokoelmansa runoja ja jutteli kritiikistä, kuolemasta, suhteestaan kirjoittamiseen ja kirjailijaelämään yleensä.

Tässä näyte:

Olen seissyt viimeisellä rannalla
jo vuosia.
Mutta lauttureiden lakko jatkuu.

Kejonen on voimissaan. Hänen sosiaalisuutensa on vilpitöntä ja suoraa. Olen joskus hämmentynyt siitä, koska en ole spontaani ihminen. Minulla on aikataulu ja suunnitelma, aina. Niinpä jos joku tulee ehdottamaan elokuvan katsomista tai vaikka vain kahvilla poikkeamista tuosta noin vain, menen lukkoon. Mitä aikataululle voi tapahtua, jos suostun poikkeamaan? Huh.

Tilaisuuden jälkeen minusta otettiin museon takaterassilla kuva Autere-opiston lehteä varten. Täytyy muistaa pyytää se tiedostona, että saan sen sitten vaikka Facebookin profiilikuvaksi. Yritin hymyillä, koska kesällä minulle sanottiin, että olen kuvissa yrmy ja muutenkin huono. Pitänee paikkansa. Ainakin kesällä otetussa passikuvassa suupieleni kaartuvat alaspäin kuin Jammu-sedällä. Yritin perusilmettä, kuten ohje kuului. Vaimo ja anoppi olivat toki heti sitä mieltä, että minun perusilmeeni ei ole suupielet alaspäin.

Perjantaina oli harvinainen päivä: joutoaikaa kuusi tuntia. Hortoilin ensin Hervannassa, kävin parturissa ja syömässä. Sitten kyllästyin ja menin bussilla keskustaan. Siellä kiersin ensin kaikki divarit ja näin ensimmäistä kertaa kirjani käytettyjen hyllyssä. Kymmenen euroa. Saman verran maksoivat kaikki muutkin kevään 2010 kirjat. Oikeastaan tuntui hyvältä, koska kirjani kiertää. Ostin Tiina Raevaaran En tunne sinua vierelläni -novellikokoelman. Liian vähän maksoin, olisin voinut ostaa sen täydellä hinnalla, jolloin Tiina olisi saanut euronsa. Toisaalta kismittää paikallisen kirjakaupan tukeminen: ostin Miina Supisen Apatosauruksen maa -novellit kotikuntani kaupasta ja maksoin siitä 32 euroa.

Ideoita kihisee, juoksu kulkee. Lauantaina oli paras lenkki aikoihin. Juoksin pk-sykkeellä puolitoista tuntia. Ensimmäistä kertaa syke ei edes harjun ylämäissä noussut yli aerobisen kynnyksen. Ja totta kai vauhti on parantunut, nyt kilometrit taittuivat selvästi alle kuuden minuutin. Pirkan hölkkä siis näyttäisi toteutuvan, jos ei tule mitään yllättävää. Myös viime vuoden 3.19 aikaa voisi parantaa...

Vakuuttukaa: olen lukenut Ansarin

Sanna Ravin Ansari siis viimein luettu. Päähenkilö oli kaikessa neuroottisuudessaan hieno ja liikuttava. Sai sympatiat. Hieno kirja, erityisen hyvä, koska pysyi kasassa loppuun asti. Muutenkin on tullut luettua paljon rästiin jäänyttä kotimaista.

Kesä oli huippu, paljon tapahtumia. Kuultavia ja E80 päällimmäisinä. Vietin hauskan illan Jyväskylän Kirjailijatalolla ja kirjailijariparin Urjalassa. Oli niin mahtavaa, että en osaa siitä oikeastaan kirjoittaa, en edes tahdo.

Ai niin, Harry Salmenniemen Texas, sakset!

Kirjoittanut olen myös. Minulta pyydettiin novelli video- ja valokuvanäyttelyn katalookiin. Sain tekstin tunti sitten valmiiksi ja lähetin sen eteenpäin. SE KÄÄNNETÄÄN ENGLANNIKSI JA RUOTSIKSI! Saan siis lähettää tekstiäni Jenkkehin Amandalle ja Whitille.

Raadoista on muutama tapahtuma syksyksi. Kangasalla, Tampereella ja Mäntässä.
Huomenna Kejosen julkkarit.

Juoksu, huoh. Nivunen ärtyi ja pilasi koko heinäkuun. Nyt olen juossut pari viikkoa taas normaalisti. Maratonille on turha haikailla, tavoite on Pirkan hölkkä. Juostaan mara sitten ensi vuonna. Puolikkaan sain riipaistua toukokuussa. Helle oli, aika 2.09.