Olen tähän asti ollut sitä mieltä, että tarvitsen vähintään kaksi tuntia rauhallista aikaa voidakseni kirjoittaa. Ensin pitää virittäytyä, lukea ja korjailla edellisen kirjoitussession tuotoksia. Välillä käyn syömässä omenan ja selaan päivän lehteä. Sitten alkaa varovainen lämmittely. Kirjoitan lauseen. Jään tuijottamaan sitä, todennäköisesti pyyhin sen pois. Käväisen netissä: Facebook, Last.fm, Twitter, Blogger. Ja vielä kerran Facebook. Aloitan alusta, etsin ajatusta, lähtökohtaa, reikää paperissa. Josain vaiheessa huomaan kirjoittaneeni jo yhden kappaleen. Vauhti kiihtyy, solahdan keksimäni maailman sisään. Tämä hetki on ehkä puolentoista tunnin kohdalla. Jos aikaa on kolme tuntia, ehdin paukuttaa useamman liuskan.
Olen selvästi kehittänyt kirjoittamisrituaalin, harmillisen aikaa vievän sellaisen. Vai onko se virittäytymisrituaali? Joka tapauksessa, kustannustoimittajani kysyi, että enkö pienten lasten isänä voisi kirjoittaa esimerkiksi lastenohjelmien aikana? Olisihan siinä tunti. En kehdannut sanoa, että tunnissa en ehdi edes aloittaa. Venkoilin jotain, että pitäähän ne kotityötkin joskus tehdä - ja tottahan se onkin. Tosin ihan varmaa on myös, että jos pystyisin siirtymään kirjoittamiseen ilman rituaalia, en varmasti pyyhkisi Pikku kakkosen aikana pölyjä tai kokkaisi.
Onkohan rituaali väärä sana? On toki selvää, että kaikki sijaistoiminnot ennen kirjoittamisen aloittamista ovat yrityksiä paeta. Näin on varmasti suurella osalla kirjoittajista. Talo kiiltelee puhtautta, kun dead-line lähenee, tokaisi yksi käsikirjoittajatuttu.
Rutiini on ehkä parempi sana. Käyn mielelläni läpi tietyn määrän asioita tietyssä järjestyksessä ennen kuin ryhdyn itse työhön. Olen yrittänyt aloittaa kirjoittamisen heti. Istun alas ja sormet näppikselle. Ei onnistu. Ajatus ei virtaa, yhtään. Ihan hyvin sitä voi surffata vähän ja taahata, koska muuten istuisi ja odottaisi. Tuskastuisi. Jättäisi koko homman.
Vaan eipä hätäillä. Minusta tuntuu, että olen löytämässä keinon rutiinin rikkomiseen. Olen muutaman kerran viikon sisällä kirjoittanut julkisella paikalla: huolto-asemalla, kahvilassa, yliopiston alakuppilassa. Jokaisella kerralla olen pystynyt siirtymään keskittyneeseen kirjoittamiseen muutamassa minuutissa. Riko rutiini, lähde kotoa?
Oo, jännä, luulin että olen jotenkin epäkelpo kirjoittaja, kun haahuilen usein kaikkea muuta pitkän aikaa, ennen kuin saan aikaan virkkeen virkettä. Jokseenkin helpottavaa, että kokeneemmatkin kirjoittajat tekevät niin. Ei siis hosuta. :)
VastaaPoistaHyvä blogi, jään seuraamaan.
Kiitos kommentistasi!
VastaaPoistaEi kannata hosua ei. Ihmeesti sitä kirjoittamista vain pakenee, vaikka se sitten lopulta maittaakin.
Pitääpä aktivoitua tässä blogissa taas. On muka vain niin paljon muuta - ja huono omatunto :)