tiistai 30. lokakuuta 2012

Pahuudesta kirjoittaminen

Päivän työlistalla on 10-12 kohtausta kässäriä ja nuorten ilmaisutaidon harkat, mutta ennen niitä tahdon saattaa alkuun parin viikon päässä väijyvän homman. Täytyisi pitää alustus pahuuden kirjoittamisesta. Mitä minä siitä tiedän? Millä tavalla aihetta lähestyn? Mitä esimerkkejä otan kirjallisuudesta? Millaisen harjoituksen teetän?

Pahuuden määritelmä. En googleta tähän mitään. Ajattelen, että pahuus on tietoista vahingontuottamista tai sen tahtomista toisille. Tunnekylmyyttä. Toisten kärsimyksestä nauttimista. Vallanjanoa. Onko pahuus vamma? Siis tuleeko ihmisestä paha, jos hän vahingoittuu lapsena tai kasvaa ympäristössä, jossa hän ei pysty kehittymään ihmiseksi? Vai onko olemassa pahuuteen altistavia geenejä? Luin jostain, että tunnekylmyys voi periytyä. Myös se mahdollisuus ainakin fiktiossa pitää ottaa huomioon, että ihminen voi olla syntyjään paha.

Olenko minä kirjoittanut pahoja henkilöitä? Vaikea kysymys. Jonkun mielestä varmaan kyllä.  Sinä olet syntynyt täällä -novellin turkistarhaajanainen tekee pahaa miehelleen, kostaa. Se on varmaan pahuutta. Silti minun on vaikea nähdä tätä henkilöä pahana. Varmaan siksi, koska yritin kirjoittaessani ymmärtää häntä ja hänen motiivejaan, vaikka hänen hommailunsa moraalisesti omassa mielessäni tuomitsinkin.

Onko kirjoittajan ymmärrettävä myös pahaa henkilöä? Varmasti. Minusta tuntuu jopa siltä, että pahan henkilön pohtiminen voi olla jopa kiinnostavampaa kuin hyviksen. Mutta kuinka syvällä mustaan voi katsoa? Ja onko minussa itsessäni pahuuden siemen, koska pystyn kuvitelmissani ymmärtämään kylmän ja harkittua väkivaltaa toisille tekevän aivoituksia ?



2 kommenttia:

  1. Äh, saanko minäkin tulla kuuntelemaan alustusta? Ajankohtainen aihe minulle. Erityisesti tämä: "Siis tuleeko ihmisestä paha, jos hän vahingoittuu lapsena tai kasvaa ympäristössä, jossa hän ei pysty kehittymään ihmiseksi?" Tuota mietin kovasti erään henkilöni takia.

    Sanotaan myös sen verran että minusta on harvemmin kiinnostavaa lukea "hyviksestä" jo tarjolla on myös "pahis".

    VastaaPoista
  2. Valmistelen alustusta Pirkkalaiskirjailijoiden piskuiselle kirjoittajaryhmälle. Voisin raportoida pahuussessiosta oman postauksen.

    Jostain syystä pahikset ovat usein kiinnostavampia henkilöitä, varmaan kurkkaaminen pimeälle puolelle houkuttaa. Hyviksessäkin pitää olla jokin tumma läiskä tai särö, että häntä jaksaisi. Toisaalta inhimilliset piirteet pahiksessa syventävät henkilöä.

    Voisiko olla hahmo, joka olisi hyvä-paha -akselin tavoittamattomissa?

    VastaaPoista