Miten kirjoitetaan novelli?

Sanokaapa se, minä en tiedä. Niitä tulee jos on tullakseen, sikiää jostain tai ei sikiä. Esikoiskokoelmani novellit kehittyivät kovalla työllä ja laiskottelulla seitsemän vuoden aikana, joista viimeiset pari vuotta ja erityisesti viimeinen ihq-kustini (en yhtään tiedä, miten tuo pitäisi kirjoittaa) piiskaamana synnyttivät Raato-hedelmän.

Idea novelliin saattoi tulla jonkun lausahduksesta: "Meillähän on täällä tänään toi surmanajonäytös, tuutko?" Tai novelli alkoi kehittyä muodon kokeiluna, kun keksin ystäväni kanssa matkia Raymond Carveria. Kerran näin jotain, toisen kerran muistin. Tällä tavalla syntyi alkusoluja, mutta miten niistä tuli novelleja?

Jossain vaiheessa sain hyvää ohjausta ja tajusin alkaa etsiä kätkettyä, todellisia teemoja pinnan alta. Tämä auttoi paljon. Uskon myös, että kirjallisuuden ja dramatuegian opinnot olivat koulineet minulle jonkilaisen haisun mahdollisesta rakenteesta. Kaikki Raato-kirjan novellit ovatkin muuten dramaturgialtaan oikeastaan samanlaisia.

Kysyn uudelleen. Miten kirjoitetaan novelli?

Uusia väsätessäni päätin kokeilla tarkan synopsiksen tekemistä.

1. Nainen ryntää opettajainhuoneeseen tietokoneelle.
2. Epäpätevä äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiopettaja on varannut koneen.
3. Keskustelu Epäpätevän kanssa.
4. Englannin lehtori, 60-vuotias matriarkka, tulee paikalle ja tilanne johtaa siihen, että Epäpätevää (joka on mies) puristetaan nännistä.
5. Naista loukataan.
6. Tähän nettifoorumiketju, jossa kuvataan kaikki loukkaaminen.
7. Rehtori ottaa ohjat käsiinsä.
8. Nainen menee kotiin alusvaatekaupan kautta.
9. Nainen ottaa kotona vaahtokylvyn ja juo viiniä.
10. Nainen katsoo itseään peilistä ja toteaa olevansa norppa.
11. Mies tulee kotiin ja nainen hyppää pimeässä tämän syliin.
12. Nainen tivaa mieheltään, näyttääkö hän norpalta.
jne
jne
jne

Pykäliä tuli jotain seitsemänkymmentä. Kirjoitin ensimmäisen version urhoollisesti läpi, vaikka en noudattanutkaan synopsista ihan orjallisesti. Tämä oli muuten hyvä juttu, pari kertaa tarina nousi siivilleen ja alkoi tapella pykäliä vastaan. Sivuja kertyi 61. Tulipahan ainakin materiaalia. Muista novelleista en ole tehnyt synopsista, annan tarinoiden tulla vapaammin ja eheytän niitä sitten tavalla tai toisella.

On selvää, että synopsisnovellia pitää tiivistää kovalla kädellä, onhan novelli rajaamisen taidetta.

Siis kirjoitetaanko novelli rajaamalla?

Tahtoisin myös sisäistää omassa työssäni tämän:  jokaisella tarinalla on oma dramaturgiansa.

Nyt olen lämmitellyt tarpeeksi ja talo on tyhjä. Novellin kimppuun siis.

Kangasalan kulttuuritalo

Novellin kirjoittamista pakoillessa tekee mieli pohtia kotikuntani Kangasalan kulttuuritalohanketta, jonka käytännön toteuttamisen pitäisi alkaa tänä syksyna ja jonka pitäisi olla valmis vuonna 2014. Moni kuntalainen on asiasta pillastunut, puolesta ja vastaan, ja kuntavaalit tarjoavat keskusteluun jännitteitä lisäävät puitteet; totta kai moni ehdokas keksii ryhtyä populistiksi ja vaatia kalliin kulttuuritalon sijaan uutta kyläkoulua tai tietä.

"Rakennetaan vaihteeksi vaikka kyläkoulu, päiväkoti tai kevyenliikenteenväylä, jookos? Sellaista kulttuuria me kaikki ymmärrämme." http://wellumakinen.kangasala.kangasalansanomat.fi/2012/10/13/torilla/

Tarvitsenko minä Kangasalle kulttuuritalon? Kyllä.

Millaisen kulttuuritalon minä Kangasalle tarvitsen? Profiililtaan erottuvan taidekeskuksen, joka palvelee yhtä lailla taidemusiikin ystäviä kuin paikallisia alan harrastajia. Talossa pitää pystyä järjestämään kansainvälisen tason vierailuja, paikallisen harrastajateatterin esityksiä, kuorojen konsertteja, kirjallisuusmatienoita, street dance -sessioita, kansantanhuajien kokoontumisajoja, performansseja, komediaklubeja...

Paikallisille kulttuuritalon käyttäjille oleellisin kysymys on varmasti tilavuokra. Onko esimerkiksi harrastajateatterilla varaa vuokrata sali harjoitus- ja esityskäyttöön? Ja jos on varaa, järjestetäänkö tilojen hallinnointi niin, että tekijän ei tarvitse turhautua tilavarausta tehdessään? (Soitan ensimmäiselle tyypille, joka ei uskalla luvata mitään, koska hänen pomonsa päättää asioista. Soitan pomolle, joka ärähtää, että ei hänellä ole nyt aikaa tutkia tilan varauskalenteria. Samalla pomo kuitenkin pitää mustasukkaisesti hallinnointiyksinvaltiudestaan kiinni. Kun olen lopulta saanut tilavarauksen kuntoon, leikki vasta alkaa: pitää saada avaimet. Soitan ensimmäiselle tyypille jne...)  Tilavarauksen voikin varmaan tehdä netissä. Ja varausjärjestelmä (tai sen ylläpitäjä) tulee varmasti olemaan oikeudenmukainen. Tähän luotan, ja siihen, että tilavuokrat paikallisille käyttäjille tulevat olemaan kohtuulliset.

Kuka päättää kulttuuritalon ohjelmistosuunnittelusta? Jotta kulttuuritalo erottuu edukseen, sen taiteellisessa johdossa pitää olla virkamiehiä ja populisteja pelkäämätön visionääri. Ja hänen tukenaan toimiva organisaatio. Taiteellisella johtajalla pitää olla riittävät resurssit toteuttaa ohjelmistoa, jonka päätavoitteena ei saa olla taloudellisen voiton hankkiminen. Jos visionääri joutuu miettimään koko ajan rahaa tai miellyttämään muutamaa päättäjää ja ärhäkkää populistijoukkoa, tuotetaan taloon sisältöä, joka ei sytytä ketään ja joka ei tee Kangasalasta Pirkanmaan kovinta kulttuurikaupunkia tai edes edukseen erottuvaa sellaista. Ylä-Pirkanmaalla on vaikkapa Mänttä-Vilppula, jossa rohkeiden ja jopa hulluilta kuulostaneiden suunnitelmien tinkimätön totetus on tuottanut kunnalle valtakunnallisesti merkittävän ja erottuvan taidekaupunkistatuksen.

Uskalletaanko Kangasalla ryhtyä tähän? Jos ei, mielestäni kulttuuritalohankkeen saa unohtaa.

Onko paikallisilla tekijöillä realistiset mahdollisuudet käyttää kulttuuritalon tiloja? Jos ei, hankkeen saa unohtaa myös silloin. Jos talolla ei ole paikallisen kulttuuri- ja taideväen tukea, sisältö jää ontoksi. Isoja saleja on lähistöllä tässä tapauksessa jo tarpeeksi.

Toivon rohkeutta päättäjille ja valmiutta keskusteluun paikallisten tekijöiden kanssa.

Vierailevia tähtiä -kirjavinkkausesitys

Tässäpä siis kirjavinkkausprokkiksen puffiteksti.



Miten nuoret saisi kiinnostumaan kirjoista teatterin keinoin? Voiko kirjan esittely olla kuin koukuttava leffatraileri?

Kangasalan Pikkuteatteri on tehnyt käsikirjoittaja-ohjaaja Janne Salmisen johdolla kirjavinkkausesityksen, joka tuo näyttämölle pirkanmaalaisten nuortenkirjailijoiden tuoreita ja kiinnostavia teoksia trailerimaisilla dramatisoinneilla. Vierailevia tähtiä -esityksellä Pikkuteatteri tahtoo edistää nuorten lukemisharrastusta ja tukea pirkanmaalaisia nuorisokirjailijoita.

Esitys on tehty liikuteltavaksi, joten sen voi myös tilata vaikkapa koulun auditorioon tai liikuntasaliin. Esityksen kirjoista, itse esityksestä tai kirjoittamisesta yleensä on mahdollisuus keskustella Janne Salmisen kanssa esimerkiksi oppitunnilla.

Mukana on neljä teosta:
- Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito (2011)
- Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti (2011)
- Salla Simukka: Jäljellä (2012)
- Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)

Esityksen kesto on noin 40 minuuttia.

Ikäsuositus: yläkouluikäisistä nuoriin aikuisiin.

Tiedustelut: henriikkaheiskanen@msn.com
                  janne.salminen@pp5.inet.fi

Pirkkaa ja kuraa

Herätänpäs blogini taas syväjäästä. Elämä on täyttä, vaikka jollain ihmeellä minulla onkin aikaa siirtää iltaisin nojatuoli telkkarin eteen ja tapittaa. Seuraan kahta ruotalaista sarjaa, Hubotteja kakkoselta torstaisin ja Solsidan -sarjaa Fst:ltä sunnuntaisin. Näiden lisäksi katson tietenkin Uutta päivää ja leffoja. Tämän viikon tavoite on katsoa japanilaisia piirrettyjä.

Lukenut olen jonkin verran, toki liian vähän. Syksyn uutuuksiin en ole päässyt käsiksi vielä ollenkaan. Jari Tervon Ohranan jätin kesken, Helmi Kekkosen Valinta -romaanin aloitan varmaan vielä tänään illalla. Venäläistä uudempaa kirjallisuutta olen varannut kirjastosta. Huh, nämä rivit kirjoitettuani tulikin jo parempi omatunto, kuin olisin lukemishommaa ihan oikeasti suorittanutkin... Äänikirjoja olen toki kuunnellut, esimerkiksi Marko Kilven Elävien kirjoihin -dekkarin. Kilven henkilöt ovat syviä, hänellä tuntuu olevan eläytyvä kirjoittajan mieli.

Ai niin, yhden hyvän kirjan luin juuri. Irina Javnen toinen runokokoelma Euroopan kylmin talvi oli elämys, suosittelen! Javne kirjoittaa vahvoja, ankaria runoja, mutta myös yllättää upottamalla säkeisiinsä mustaa huumoria. Kokoelman runoissa on lisäksi draamallista jännitettä, kauneutta, surua.

Kirjoittaminen etenee, novellikokoelman tarinat laajenevat, ja olenkin miettinyt, missä vaiheessa novellista tulee pienoisromaani. No, kakkonen valmistunee vielä tällä vuosikymmenellä. Muuten olen kirjoittanut ahkerasti. Uusi päivä työllistää tällä hetkellä kiitettävästi ja kolumnejakin saan riipaista silloin tällöin.

Teatteriduuneja on vähemmän. Vedän kyllä kolmea ilmaisutaidon ryhmää, joista kaksi on nuorille ja yksi kehitysvammaisille aikuisille. Ja onhan toki Vierailevia tähtiä -kirjavinkkausesitys. Sitä harjoittelen Kangasalan pikkuteatterilaisten kanssa. Ensi-ilta on marras-joulukuun taitteessa. Teen tästä vielä oman postauksen heti perään.

Jossain vaiheessa olen leuhottanut tämän olevan myös juoksublogi. No jaa... Olen minä jonkin verran hölkötellyt. Juoksukausi ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta, olin koko kesäkuun juoksukiellossa tulehtuneen akillesjänteen vuoksi. Koipi alkaa vasta nyt olla kunnossa, sitkeä vaiva. Toivottavasti otin opikseni ja ymmärrän jatkossa reagoida alkavaan oireiluun ripeämmin.

Pirkan hölkän kävin sentään juoksemassa, vaikka olinkin huolestunut, että jaksanko ollenkaan. Enhän ollut juossut koko kesänä yhtään yli kahden tunnin lenkkiä. Kura-Pirkaksi haukuttu 33 kilsan pinkaisu meni treenimäärään nähden lopulta oikein hyvin, aika oli 3:37, enkä repinyt ylirasituksen puolelle. Ainakaan pahasti. Nyt voisi aloittaa maltillisen peruskuntokauden ja olla ensi kesänä täyres latingins. Hymiö.

Haluttaisiko sinua laittaa?

Talvi ja kevät ovat menneet näytelmäprokkiksia säätäessä, kirjoittaessa ja opettaessa. Paljon on ollut päälletysten. Ja on vieläkin. Helmikuinen Päällystakki -prokkis onnistui yli odotusten. Esitys nousi siivilleen ja ylsi parhaipien ohjausteni joukkoon. Näytelmän ajankohtaisuus ja mustalla huumorilla höystetty raadollisuus sytyttivät myös yleisön. Kriitikotkin tykkäsivät. Esimerkiksi Keskisuomalaisen arvostelija kirjoitti, että Päällystakki on talven teatteritapaus Keski-Suomessa. Kiitos ryhmälle.

Erityistä Päällystakissa oli myös se, pääsin pitkästä aikaa näyttämölle, paikkasin kolmessa esityksessä. Olin pankinjohtaja, Paavo Nurmi, Ahdistuneisuus, psykiatri ja homoksi pamahtava palomies. Huippua!

Psykiatrina Päällystakissa.

Kevään toinen ensi-ilta oli lastenteatteriprokkis Kolme iloista rosvoa. Thorbjørn Egnerin 1950-luvulla kirjoittamaa klassikkoa piti dramatisoida kovalla kädellä. Tein siitä tiivimmän ja toiminnallisemman, koska minusta tuntui, että siinä ei tapahtunut oikein mitään. Keskityimme rosvoihin ja heidän koheltamiseensa. Ryhmässä oli mukana parikymmentä 12-17 -vuotiasta nuorta. Prosessista voisi sanoa paljonkin, mutta yksi anekdootti riittäköön.

Näytelmässä poliisimestari Paavali kysyy Kasper-rosvolta haluttaisiko tätä ruveta Kardemumman palopäälliköksi. Siis HALUTTAISIKO!?! Teinit eivät kestäneet tätä tirskumatta, oli pakko muuttaa repliikki neutraalimmaksi. Tuskinpa Aila Meriluoto osasi näytelmää kääntäessään kuvitella, että vuonna 2012 haluttaisiko-sana on käyttökelvoton. Ja eihän nuorrriso uskalla myöskään panna. Eivätkä uskalla aikuisetkaan. Upotanpa tähän sekavuuselementin: muutama viikko sitten näin vetämälläni kurssilla improvisaation, jossa 16-vuotias opiskelija perheen isää esittäessään hehkutti, kuinka mielellään hän laittaisi poikansa tyttöystävää.

Rosvot ja poliisimestarin rouva.

Kirjoittamistakin on riittänyt. Minulta tilattiin Jyväskylään lyhyt monologi yritysten sisäisen ja ulkoisen viestinnän ristiriidoista. Ja huumorilla, please. Tämä työ valmistui ajallaan ja sen nimeksi tuli Rapalan uistin. Huumoriakin oli, kai. Myös Uutta päivää olen kirjoittanut ja novelleita työstänyt. Nyt on paineita saada valmiiksi noin kymmenen minuutin teksti kirjastolle. Dead-line on viikon päästä, mutta myös UP-jakson kirjoittaminen on ensi viikolla.

Ja onhan kevät perheessämme myös synttärirumbaa.

Meidän lasten synttäripöytä.

Naapurin possu.

  

Kirjavinkkausta teatteriin

Uusi vuosi, uusi prokkis. Olen aloittanut yhteistyön Kangasalan Pikkuteatterin kanssa. Homman nimi on se, että valitsemme 5-7 uudehkoa nuortenkirjaa ja dramatisoimme jokaisesta vajaan kymmenen minuutin mittaisen trailerin. Dramatisoinnit pannaan läjään - ja kas, saamme draamallisen kirjavinkkauskässärin. Kirjoitamme talven ja kevään, huilimme kesän, harjoittelemme syksyn. Jutun pitäisi olla esityskunnossa joskus marraskuussa. Nyt valitsemme kirjoja, rajaus on pirkanmaalaisten kirjailijoiden teoksissa. Tähän on useampikin syy. Infoan prokkiksen etenemisestä blogissa.

Myös muuta uutta on. Olen aloittanut Kangasalan Sanomien kolumnistina ja jopa kirjoittanut ensimmäisen tekstin. Käsittelin siinä e-kirjoja. Olen lukenut niitä nyt muutaman ja todennut, että sähköinen kirja on aistimuksellisesti köyhä. Uskokaa. Vaikka olisihan siinä etunsa, jos koko kirjahyllyn sisältö kulkisi tabletin mukana. Myös rikastetusta kirjasta saatan olla innostunut. Esimerkiksi Frozen Hell -kirja voisi olla hyvä hankinta, vaikka tunnustuksellinen sivari ja vaaleissa kakkosen äänestäjä olenkin. Tänään tajusin muuten taas yhden epäkohdan e-kirjoissa: niitä ei voi jakaa eteenpäin. Minulla on tapana kehua lukemiani kirjoja kavereille ja lainata tai antaa niitä pois. Onhan niin, että harva hankittu teos on niin kiinostava, että siihen jaksaisi palata. Yleensä kirja jää hylyyn keräämään pölyä, jos sitä ei pane kiertoon. Kuinka jaat laillisesti e-kirjan? Minun käsittääkseni et mitenkään.

Kuin ensimmäistä päivää -ohjaus pyörii ylitäysille saleille. Se tuntuu mukavalta, vaikka en yleisömäärien perään hingukaan. On hyvä fiilis, että yleisö tykkää esityksestä, jonka takana voi itse seistä täysillä. Seuraava ensi-ilta onkin sitten Päällystakki. Siitäkin on hyvä kutina, vaikka reenit käyvätkin  vähiin.

Christmas card

Suru tykyttää taustalla ja nousee välillä pintaan. Olen ajatellut tänäänkin äitiä paljon, mutta myös muita asioita, esimerkiksi:

I Miksi kansanmusiikkia ei soiteta epävireisesti, rumasti ja vaarallisesti? Tai kyllä varmaan jossain soitetaan,   mutta miksi niin ei tehty Tampereen Työväen Teatterin Anna-Liisa -musikaalissa? Tuntui siltä, että esitykseen haettiin alkuvoimaa, viettiä ja kiimaa kansanmusiikilla ja -tanssilla, mutta tämä mahdollisuus hukattiin liian kiltillä ja räväkkyyttä demonstroivalla toteutuksella. Totta kai on selvää, että suuren näyttämön prokkiksessa ei voi ottaa riskejä, vaan silti olisi ollut niin hienoa nähdä, kuinka tinkimättömän estottomasti ja heittäytymällä toteutettu soitto ja tanssi olisivat keskustelleet Anna-Liisa -tragedian kanssa. Tuosta sain kyllä idean: ihan saatanan rumaa, epävireistä ja vimmaista kansanmusiikkia pitää saada johonkin esitykseen.

Warren Ellisin näköinen ja elkeinen maahinen olisi tehnyt TTT:n Anna-Liisalle kutaa.

II Sampo. Hän muutti vaimonsa kanssa pohjoiseen ja kirjoittaa siellä Erakoksi -blogia. Olemme olleet aika ajoin paljon tekemisissä ja puuhanneet teatteria, jopa performanssin. Välillä, ja yleensä, yhteydenpito on ollut huonoa. Tämä siksi, koska olen huono pitämään yhteyttä ihmisiin. Menen kulloisiinkin omiin ympyröihini niin syvälle, että en muista niitä joita pitäsi. Ajattelin tänään, että Sampon kanssa tekeminen on aina ollut pakotonta ja palkitsevaa. On huippua päästä tekemään töitä ihmisen kanssa, joka tarttuu toimeen heti ja saa omalla innostumisellaan toisetkin jaksamaan. Toivon todella, että teemme yhdessä joskus vielä jotain.

III Joulu. Siitä olen ajatellut suklaita napsiessani, että se voisi olla aikaa valheiden ja naamioiden riisumiselle. Esimerkiksi näin: