tai jos niistä tehdään sellainen. Olen törmännyt tähän virkkeeseen kuluneen viikon aikana kahdessa tekstissä. Työmatkoilla olen kuunnellut Riikka Pulkkisen Totta-romaania. Siinä tämä, ilmeisesti alun perin Karen Blixenin, lausahdus tuntuu tiivistävän kirjan teeman. Sama sanonta on myös Esa leskisen ja Sami Keski-Vähälän Päällystakki-näytelmässä, jota ohjaan parhaillaan. Viisaalta kuulostava virke. Ongelmille, erityisesti ylitsepääsemättömille ja mahdottomille, kannattaa antaa tarinan naamio. Tällä tavalla surun voi ottaa haltuun, ehkä jopa jonkinlaiseksi elämän käyttövoimaksi.
Ajatukset ovat jo huomisessa ja tulevassa viikossa. On paljon ohjelmaa, onneksi suurin osa siitä mieluisaa. Uuden päivän käsikirjoitusviikko tulee viemään suurimman osan ajastani, oikein kutkuttaa päästä kirjoittamaan seuraavaa jaksoa.
Sitten on teatteri. Ohjaan päällekkäin kahta näytelmää, joista Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää -ensi-ilta lähestyy. Enää kolme viikkoa ja kaikki on tietysti ihan vaiheessa. Yhtään läpimenoa ei ole vielä saatu tehtyä, mutta se on toki normaalia. Prokkis etenee aikataulussa ja tulee valmiiksi - toivottavasti ilman rähinää tai muuta kipuilua. Toisesta prokkiksesta, Päällystakista, on harkat huomenna. Siitä ensi-ilta on onneksi vasta helmi-maaliskuun vaihteessa. Gogol-dramatisointi on haastava loputtomine yksityiskohtineen ja tilanteineen. Rooleja on varmaan yli viisikymmentä ja tapahtumat etenevät nopealla rytmillä. Tekeminen on tässä vaiheessa hidasta, kun kohtausten pohjat pitää tehdä teknisesti tarkemmin kuin yleensä on tapana. Päällystakki on myös alttiimpi haavoittumiselle kuin moni muu näytelmä: jos näyttelijä on pois, menee kohtuuttomasti aikaa paikata asia seuraavisssa treeneissä, koska pientä omaksuttavaa on niin tolkuttoman paljon.
Ohjaan myös kehitysvammaisten aikuisten ilmaisutaidon ryhmää. Rakennamme esitystä, jonka pitää olla valmis vajaan kahden viikon päästä. Harmittaa, että harjoituksia on enää kaksi ennen esitystä. Huomenna pitää saada paljon aikaan. Olen jostain syystä, tai tiedän minä syyn, ärsyttänyt ryhmän yhteyshenkilöä sen verran, että hän ei ole suostunut kertomaan minulle ryhmän tarkkaa esiintymisaikaa. Myös tietoja esityspaikan tilaratkaisusta odotan. Nämä ratkennevat huomenna.
Keskiviikkona on paljon ohjelmaa. Aamu alkaa kirjoittamisella, puoli yhdeksi ajan Jämsään opettamaan improa, sieltä jatkan viideksi Mänttään juttelemaan nuorisoteatterin tulevaisuudesta ja kuudelta on Krogerus-harkat. Olen kotona joskus yhdeksän jälkeen ja jos jaksan, kirjoitan vielä hetken.
Novellejakin pitäisi ehtiä saada eteenpäin. Viikonloppuna kirjoittaminen sujuikin hyvin, ainakin sain liuskoja paukutettua. Pitäisi tajuta, että ensimmäinen versio on vain kirjoitettava läpi, oli se sitten millaista kuraa hyvänsä. On minulla kaikista novelleista jonkinlaiset pohjat jo olemassa, mutta kaikkia täytyy laajentaa.
Torstaina aion ottaa omaa aikaa ja piipahtaa lankomiehen kanssa leffassa. The Thing -uusinta. Ja hei, perjantaina pääsen elämäni ensimmäisiin työpaikan pikkujouluihin. Woo-hoo. Minä kun en ole koskaan kuulunut yhtään oikein mihinkään. Onhan se hienoa, että ainakin kerran minäkin. Isot odotukset. Ja kuulinhan tänään, kuinka eräänkin Opyn eräätkin opettajat olivat eilen omissa pippaloissaan innostuneet eräisiinkin pikkujouluklassikoihin. Pakko panna tähän hymiö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti