Kirjoittaminen on vieläkin edistynyt hitaasti, mutta olen minä jotain saanut aikaankin. Avauduin jo viime talvena, kuinka yritän rakentaa pidempiä novelleja ja kuinka vaikealta se tuntuu. Sama fiilis edelleen, vaikka teksteihin on mittaa alkanut tullakin. Pidempi, noin kolmenkymmenen sivun muoto vaatii ihan toisenlaista ajattelua kuin esikoisen pisimillään viidentoista sivun novellit. Toisaalta on ihanaa, kun saa kirjoittaa maailmaa enemmän esiin. Toisaalta se on kamalaa: mikä on oleellista, säilyykö jännite (ja ylipäänsä millainen jännite pitkässä novellissa pitäisi olla), kuinka suuria tarinoita pitäisi kirjoittaa? Suuria siinä mielessä, että pitääkö olla jokin elämää järisyttävä tapahtuma, jotta tarina kantaa? Siis minun tapauksessani. Kirjoittaahan esimerkiksi Richard Ford pitkiä novelleja, joissa ulkoiset tapahtumat saattavat olla aivan pieniä. Kertojan ajatuskulkujen kuvaukset, henkilöiden ristivalotus, sisäinen paine.
Myös muuta kirjoittamisen opettelua on ollut - ja tuntuu, että oppimista riittää vielä pitkään. Pääsin dialogikirjoittajaksi Ylen Uusi päivä -sarjaan. Olenhan minä pikkaisen jo aiemmin draamaa kirjoittanut, mutta tämä on kokonaan uutta. Oikeastaan hienointa on olla tiimin jäsen. Minulla on oma selkeä paikka, jonka täyttämistä opettelen. Ja se tuntuu hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti