Follow my blog with Bloglovin
Olipahan viikko. Töitä joka päivä aamusta pikkutunneille ja perjantaina pikkujoulut. Eilen (tai siis tänään noin klo 00:40) olin käymässä Uuden päivän kässäriä läpi ja havahduin, että mitä helvettiä... Tuossa on kohtaus 25 ja seuraava on 27. Missä on kohtaus 26? Sitä ei ole. En ole missään vaiheessa kirjoittanut sitä. En ymmärrä, olen tarkistanut kässärin moneen kertaan, ja vasta nyt huomaan hutilointini. Mitä muuta olen jättänyt tekemättä???
Lopulta sain kässärin lähtemään määräaikaan mennessä. Siitä seuranneen helpotuksen tunteen synnyttämällä energialla hoitelin rästihommia. Nyt on olo kuin olisi ansainnut itselleen jotain hyvää. Vaikka piisaa tällekin viikolle vielä haipakkaa. Kuin ensimmäistä päivää -enska on hetki hetkeltä lähempänä. Käsiohjelmatekstit sain tänään väsättyä. Musiikkeja en ole valinnut vielä ollenkaan, valot on rakentamatta ja yhden kohtauksen muokkaaminen tekemättä. Näytelmässä tulee joulupukki vierailemaan vanhusten hoitokodin pikkujouluihin. Tuntui, että kohtausta pitäisi jäntevöittää ja niinpä suunnittelin muuttavani tilanteen stand up -numeroksi. Varmaan hyvä idea, kun vain saisi kirjoitetuksi siihen tekstiä. Olen luvannut sen huomiseksi.
Vau, voin vain kuvitella millaiseen paniikkiin olisin itse mennyt jos olisin ollut tuossa tilanteessa. Itse olen lähinnä unohtanut avata lukijalle jotain tiettyjä asioita. Onneksi silti sait käsiksen ajoissa valmiiksi!
VastaaPoistaHetken olin tosiaan äimänä enkä enää yhtään väsynyt... Hyvä näin. Minulle käy herkästi myös niin, että kerron lukijalle liian vähän. Joko unohdan tai sitten yritän säätää jotain epämääräisyysastetta niin tappiin, että lukijalta jää lopulta jotain oleellista saamatta.
VastaaPoistaKirjoitat kiintoisia teatterin tekstintekijän arjesta. Lisääkin voit mielihyvin paljastella, sillä heitin sinua juuri haastella blogissani :-)!
VastaaPoista