Ei, se en ole minä. Eikä ole kaverini palomies-Tommikaan. Hän sinnitteli esimerkillisesti loppumetreille asti mutta prakasi viikko sitten ja menetti mahdollisuutensa. Tämä valitettava moka sattui pelastuslaitoksen saunaillassa (no ihme). On helppo kuvitella, kuinka kaikkensa antaneet palomiehet raahaavat sankaritöistä väsyneet luunsa lauteille ja korkkaavat. Seuraavana päivänä Tommi ei pystyt viemään lapsiaan uimakouluun. Autokin jäi huoltamatta, ja laatta lensi kuulemma vielä kahdeksalta illalla. Ei tullut Tommista taaskaan vuoden isää. Veimme vaimon kanssa hänelle tänään sentään neljän senttilitran Ballantines-pullon lohdutuspalkinnoksi. Kaveri tuntui olevan hyvillään, ja seuraavana vuonna on taas uusi mahdollisuus yrittää.
Tommi on pinnistänyt aiemminkin - ja lähes onnistunut. Edellisellä kerralla lupaavalta vaikuttanut isävuosi karahti seuraavalla tavalla: perheen esikoinen nukkuu huonosti ja vaimo on väsynyt valvomiseen. Tommi lupautuukin urheasti yötuuriin pienokaisen kanssa. Jossain vaiheessa yötä vaimo herää lapsen parkuun ja ajattelee ensin, että mies kyllä hoitaa tilanteen. Parku jatkuu, vaimo menee kurkkaamaan makkariin ja löytää lapsen lattialta. Pienokainen on pudonnut sängystä, vaan mitä tekee Tommi? Nukkuu sikeästi tilanteen ja vuoden isä -palkinnon ohi.
Vanhemmuus tuntuu nykyään olevan usein kovin vakavaa, eikä se tietty mitään leikkimistä ja laulamista olekaan - aina. Palomieskaverilla ja hänen vaimollaan on kadehtittavan hieno taito osata keventää arjen raskaat asiat huumorilla. Toista tölvitään, mutta rakkaudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti